Melonta retkeni Keiteleellä

Tiistaina 21.07.2009, vei nuorempi tyttäreni minut autollamme mökillemme. Nopea lounas ABC Viitasaarella. Sitten minulla olisi mahdollisuus toteuttaa eräs pitkäaikaista haaveistani, meloa Keitelettä pohjoisesta etelään. Keitele joka on ollut mukanani monella tavalla elämässäni. Olen syntynyt, viettänyt lapsuuttani, käynyt koulua, työskennellyt, löytänyt ihanan anoppini sekä mukavan appeni sen rantamilta. Puhumattakaan heidän tyttärestään, joka on elänyt kanssani avioliitossa jo kohta neljäkymmentä vuotta! Paikkakunnat Keiteleen rannoilla ovat vaihtuneet varttuessani, mutta järvi säilyy! Tutuksi tuli jo nuorena laulu: "Männikkömetsät ja rantojen raidat...ja Keitele vehmas ja Päijänne jylhä.." Nyt elämäntilanteeni sallisi aikaa sen verran, että pystyisin tutustumaan järveen lähemmin. Pyrkisin näkemään tarkemmin järven luonnetta juuri tänä päivänä, tänä kesänä. Missä kunnossa järvi noin silmämääräisesti olisi sekä mitä sen rannoilta löytäisin. Järven pohjoisosasta pari tuntia melottuani tulin tietämykseni mukaan järven syvimmälle kohdalle. Karttamerkintä 66 metriä oli isoin luku minkä olin havainnut. Tästä kohdasta meneekin vain tovi kun olin jo Hännilänsalmen siltatyömaalla.

Kaksi yötä sekä kolme päivää olin "budjetoinut" matkaani. Kajakkini tuntui tukevammalta kuin normaalisti olinhan lastannut siihen makuupussini, telttani, lisävaatteeni sekä ruokailutarvikkeeni. Voima souti harteissani ja iloisella mielellä jatkoin matkaa kohti ensimmäistä suunnnittelemaani pysähdystä Märätsalon sillalla. Talven aikana olin tutustunut karttaan niin hyvin ettei mitään ongelmaa ollut löytää pientä tien alitse johtavaa siltarumpua joka lyhentäisi retkeäni huomattavasti. Hieman välipalaa, voimistelua ja olinkin valmis jatkamaan matkaani Selkäsaaren sekä Venäjän saaren ohitse kohti Jalaman saaria. Hyvä, lämmin sää, leppeä tuuli siivitti matkaani. Kaukainenkin kohde tuli yllättäen nopeasti kohti kunhan vain kauhoi, ja kauhoi..Huomasin, että "yläkertaan" olivat asiani kunnossa, siksi rauhassa sain meloa. Ei sadetta, ei myrskyä ei edes kovaa tuulta. Pitkällä Kokkoselän suoralla, jossa järven selkää näkyy lähes silmänkantamattomiin huomasin kuinka taakseni jättämän Viitasaaren rannat peittyivät sumuiseen sateeseen. Edessäni taas kilometrien päässä ukonilma näyttäytyi salamoineen.


Itse sain hiljaisessa sivutuulessa meloskella ja ihailla mm. Keiteleen rantamien mökkiasutuksia. Oli tyylikkäitä isomman rahan asumuksia. Oli myös kalamajojen tyyppisiä vain harrastuskäyttöön tarkoitettuja kyhäelmiä. Rantasaunoja joissa kyllä rakennusviranomainen oli nukkunut määräystensä yllä, niin lähelle rantaa ne olivat rakennetut. Hyvin ymmärrän kuitenkin saunojaa; mahdollisuus hypätä lauteilta suoraan järven syleilyyn! Varmasti ihanaa, mutta maisemallisesti, noh, ainakin arveluttavaa.
Suunnitelmani ensimmäisestä yöpymisestä oli jossain Niininiemen rannalla. Mutta kellon näyttäessä vasta ilta kuutta ei yöpyminen vielä oikein houkutellut. Siksi päätin etsiä teltalleni paikkaa myöhemmin. Löysinkin oivan rannan Hietasaaren pohjoispäästä. Rauhallinen hiekkaranta johon oli helppo rantautua. Matkaa oli tuolloin takana noin 34 kilometriä.

Seuraava isompi selkä Karttuselkä olisi heti siinä aamulla helposti saavutettavissa pienen niemen takana. Karttusaaren pojat ovat hyvä nimi kahdelle pienehkölle saarelle jotka on helppo tunnistaa. Niiden välistä myös matkani vei kohti Pahitun salmea. Suunnistamiseen oudoillakin vesillä tottuu nopeasti. Laivaväylien reitit ymmärsin nopeasti. Hyvä ne oli tietää, mutta pysyttelin yleensä niistä kuitenkin poissa. Iitsalon saareen osuin niinkuin oli tarkoituksenikin. Saaren vastapäätä asuu ystäväni Topi iloisen vaimonsa kera. Heidän luonaan olin sopinut käynnistä. Lounaaksi talo tarjosi isännän Utsjoelta onkimia harjuksia. Hetki sitten savustettuina ne maistuivat todella maukkailta. Kolmisen tuntia siinä vierähti mm. muistellessamme yhteisiä kalaretkiämme. "Iitsaloa ei tarvitse kiertää mennäkseen tästä etelään" opasti Topi vielä minua. Ei tarvinnut, pienehkön sillan alikulku oli mahdollista kajakilla.

Seuraava tavoitteeni oli Matilanvirta. Sen rannassa oli joitain aluksia mm. erään purjelaivan nimen tavasin, olikohan se : "Aiolos" tai jotain sinnepäin. Kreikan kieltä arvelin sen olevan. Olikohan sieltä asti joku tullut meidän järviämme ihailemaan vai..olikohan se jonkun tutun? Olin kuitenkin varma, että jossain olin lukenut tuon nimen ennenkin. Kun tuo laiva sitten ohitti minut Sittosalmen jälkeen niin näin, että eihän laivaa ohjannut kreikkalainen vaan Suomalainen! Vielä olisi kuitenkin kesää jäljellä, vielä olisi Keitelettä jäljellä. Härkinselkä, Ukonselkä, Mämmenselkä hyvin saattaapi näillä selillä joskus tuuli tuivertaa, muttei nyt. Lievä, leppoinen vastatuuli Mämmenselällä toi tuoksun josta ei voinut erehtyä: Äänekoskelle ei olisi kuin hajunkantaman matka. Mämmensalmen tien alitin pyörätunnelimaisesta kohdasta.

Nyt saavuin jo tutuille lapsuuteni vesille. Myllärin luvalla yöpyminen onnistui mainiosti Mämmenmyllyn rantamilla, vielä Keiteleen puolella. Aamulla kantaisin sitten kajakkini Kuhnamolle.
Ystävälliset serkkuni olivat apuna kantamassa kajakkiani kannaksen ylitse. Normaalisti kajakkini paino on 25 kiloa. Painoa lisäsivät nyt retkitavarani. Yksin, yhdellä kertaa en olisikaan pystynyt maamatkaa tekemään vaikkei se pitkä ollutkaan. Kuhnamon sileää pintaa meloessa muistui mieleen lapsuuteni näissä maisemissa. Jotenkin rannat olivat nyt lähempänä toisian kuin ennen. Liekö silmäni tottunut suurempien järvienselkiin vai oliko vain vesi vähentynyt? Kuhnamonvesi on aina ollut huomattavan humuspitoista. Syy lienee Saarijärvenreitillä. Lähes "puurolta" se vaikutti verrattuna Keiteleen kirkkauteen! Matkaa ei kuitenkaan ollut kuin parisen kilometriä Savilahteen. Kokonaismatkani tässä vaiheessa on noin 85 km. Kajakkini siirtyi korkean paikan leirille Mäkilammelle. Sen aallot lainehtivat reilun kaksikymmentä metriä korkeammalla kuin Kuhnamon vastaavat! Näissä maisemissa annan kajakkini levätä viikonlopun ylitse. Ehkä seuraavalla viikolla, sään niin salliessa jatkan retkeäni takaisin Kuhnamolta etelään. Edessä silloin mielenkiintoiset Kapeen-, Kuusaan-, Kuhan- sekä Vaajakosken -sulut. Palataanko sen jälkeen asiaan?! Jo nyt voin sanoin todeta miten kaunis onkaan suomalainen kesäinen luonto. Järvet rantoineen, auringon laskut.."Voi näitä Suomen suviöitä!" On tällaisia retkiä varmasti kiva muistella marraskuun pimeinä sateisen tuulisina iltoina! Ehkä myös lueskella? - Kiitos Sinulle mielenkiinnosta!