Suuremmilla vesillä

Kävin vaimoni kanssa etelässä, Välimerellä. Italialaisen auringon lämmössä parvekkeellamme mietin, että kauankohan ottaisi aikaa jos tuosta rannasta kajakkini vesille laskisin ja sillä Afrikkaan meloisin? Vaatisi varmastikin kompassin sekä Gps: n jotta suunnassa pysyisi. Muutenhan sitä voisi jäädä pyöriskelemään rinkulaa keskelle Välimerta. Olen ainakin kuullut, että jos ihminen ilman kompassia metsässä yrittää suoraan kulkea, niin käy kuin jänikselle, ympyränmuotoiseksi kulku käy. Sama tulos olisi kai merellä? Mukavan lämmin sää oli vielä näin lokakuun toisella viikolla Sisiliassa. Siellä syntyi ajatus kirjoittaa eräästä näkemastäni...henkilöstä. Naapuri parvekkeella näin tuon tuon perheen. Perheen nimet sekä iät noin arvioina: Jani 5, Helena 35, Markku 40. Markku oli tullut selvästi rentoutumaan tänne etelään. Ehkä ressilomalle, lataamaan akkujaan? Lähes jokaisena iltana hän "pilkki" parvekkeen muovisessa tuolissaan Azzurron tölkki kädessään. Alkuyön tunneilla Helena ihanasti piti huolta rakkaastaan ja talutti miehensä nukkumaan. Vaimoni minua valisti: Mies on yrittäjä ja tekee lujasti ja paljon töitä! Lakonisesti tuohon vastasin, että niinpä, että sen myös huomaa vaimonsa naamasta. Helena on hyvin säilynyt ehkä myös hyvin pidetty rouva. ryhdikkäät vaatteet, korot kengissä yli maagisen kiesimäisen 7 senttiä. Tyylikkästi leikatut hiukset, jotka aamupalalla kuuluvatkin olla hieman sekaisin. Mieleeni muistui laulu seitsemänkymmentä luvulta: She`s a high steppin`lady.. Allasalueella hän kulki päivisin hieman rauhattomasti musta laukku käsivarrellaan. Lähes viimeisenä aamuna hänen sijoittaessaan Pradan laukkunsa pöydälle paahtoleipien yms. joukkoon hän viestitti ulospäin väsymystä. Silloin oivalsin asian jota mietin vielä pitkään. Ulkoisesti Helena oli upeassa, tyylikkäässä kunnossa. Elintaso yrittäjän vaimona hyvä, ehkä huoletonkin. Jani kasvava lapsi, kohta nuorimies joka astii ja omaksuu tapoja ympäriltään koko ajan. Asia jota itse jäin aprikoimaan ja jonka myös tulomatkalla lentokoneessa vaimolleni kerroin oli se mikä tältä muuten niin miellyttävältä rouvalta puuttui. En sitä nähnyt hänen puhuessaan miehelleen, en sitä tavoittanut edes silloin kun hän lapsensa kanssa sanan vaihtoi. Hyvän huomenen hän sanoi naapureilleen aamupalalla totisin kasvoin. Voi miten ihana ja täydellisempi tuo Jumalan luoma henkilö olisikaan ollut jos hän olisi hymyillyt! Se häneltä puuttui, HYMY! - ja sen mukana kaikki voisi joku sanoa. Olin vilpittömästi pahoillani kun seitsemän päivän loma Etnan juurella, Sisilian kauniissa maisemissa ei siihen riittänyt, mikähän olisi?

Melontaretkeni kesällä 2009 toinen osa

Näin matka jatkui yläjuoksulta..
Seuraavan viikon sääennuste näytti minulle vihreää. Hyvin houkuttelevalta se kuulosti: Pilvipoutaa ja tuulta vain 2-4 km/h! Päätös lähteä hakemaan kotiin kajakkiani syntyi nopeasti. Taas tyttäreni kyydillä Äänekoskelle, serkkuni avustamana kajakki Kuhnamon rantaan ja menoksi! Kiitin kajakkini kantoavusta ja morjestin serkkuani noin kello 12.30. Lievä vastainen tuuli, mutta täysin siniseltä taivaalta estoitta paistava aurinko häikäisi silmiäni. Laitoinkin aurinkovoidetta iholle ja aurinkolasit silmilleni. Kuhnamo on yläosaltaan hyvinkin kapea järvi, lähes virta. Sen rantamille oli tullut sitten viimenäkemän paljon uutta asutusta. Saarijärven reitti tuo lisää vettä järveen Nalkinsillan yläpuolella. Vauhti kiihtyi, tutut lapsuudestani muistamani paikat Kannanniemi, Kuskallio, Tärttälahti jne. Sitten olikin vuorossa Pankkisilta. Nykyään viralliselta nimeltään Kotakennäänsalmen silta ja sen alitus.

Äänekosken Piilolanniemen rannat toivat mieleen monet uimareissut lapsuudesta. MB, Metsäbotnian tehdas näytti siistiltä kesäisessä auringonpaisteessa.

Ennen se olikin Metsäliiton Äänekosken tehdas. On ilo havaita, että siistiytyminen ei ole jäänyt pelkästään tehtaan ulkoiseen olemukseen, vaan mikä tärkeintä, osansa puhdistautumisesta on saanut tehtaan läheiset alapuoliset vesistöt. Ohitan Paatelan kanavan jossa Keitele on taas hieman lähempänä Kuhnamoa. Korkeusero järvien välillä on noin 7,5- 8 metriä. Karttaa en vielä tutkinut, nytkin kaukana häämöttää jo Pörrin silta Kapeenkoskella. Sinne myötävirtaan on helppo osata. Ensimmäiseen sulkuun tulen noin kolme tuntia melottuani. Matkaa on kertynyt noin 17 km.

Muita menijöitä tai tulijoita ei näy. Hyvin on opastettu tämä itsepalveluun perustuva sulku. "vedä narusta ja odota vihreää valoa" Näin tein ja noin viiden minuutin kuluttua meloin jo sulun sisällä. Vasemmalla puolella eräästä riippuvasta köydestä kiinni ja odotus kunnes vesi laskee. Helppoa ja nopeaa! Pudotusta tässä sulussa on noin kolme (3 m.) Jos tämänkin kannaksen ylitse joutuisin kantamaan kajakkiani niin, huhhuh, olisi väsymys käynyt jo käpälään! Varsinainen Kapeenkoski yhtyy vasemmalta sulun alapuolella. Sen pärskeet tuovat mieleen lapsuuden monet onkireissut. Kävimme täällä kavereitteni kanssa virvelöimässä usein jo keväällä. Muualla vielä jäiden peittäessä järvet olivat täällä vedet jo vapaat. Muistan miten vesi haisi pahalle, Kalat (pääasiassa hauet) olivat epämuodostuneita, silmäpuolia sairaita kaloja. Mutta meillehän tärkeää oli tärkeää saada tuntea vain kalan tärppi! Niitähän tämä vesistö todella tarjosi viisikymmentä luvun lopulla ja kuusikymmentä luvun alkupuolella jolloin siellä kalastimme. Näin jälkeenpäin tuntuu oikein ihmeeltä, miten joku tehdas sai siihen aikaan laskea suoraan järveen puhdistamattomana jätteensä?! Toki, jos ajattelen, toihan se epäilemättä työtä Äänekoskelle, Sen aikainen kauppala, nykyinen kaupunki vaurastui ja kasvoi kaupungiksi "tehtaan varjossa". Kummalliselta tuntui myös se kun kuulin, että tehdas alkoi puhdistamaan jätevesiään. Olin silloin jo toisella paikkakunnalla töissä. Muistan kun mietin, että miksiköhän? Näin se silloin minulle kerrottiin: Äänekoskelaisen paperinostaja Saksassa oli sanonut tehtaan myyntimiehille, että "emme osta sellaisen tehtaan tuotetta joka likaa läheiset vesistönsä!" Jos näin oli, jos kertomus pitää paikkansa niin totean vain, että kiitos sinne aktiivisille, luonnonarvoja ymmärtäville ostajille! Heitäkö saanemme kiittää puhtaista Äänekosken alapuoleisista vesistä?! Silloin noin 50 vuotta sitten ei luonnolla ollut puolesta täällä seudulla montaakaan puolesta puhujaa. Silloisia tehtaan omistajia ei kiinnostanut vesien puhtaus. Silloin työläisetkin marssivat Vappuisin vain omien tavoitteidensa takia. Eipäs kukaan silloin keksinyt marssia luonnon puolesta!
Iloksemme nyt tilanne Kapeenkoskella ja siitä alaspäin on muuttunut. Kapeenkoskesta on tullut mainio virkistyskalastuspaikka. Taimen elää ja voi hyvin koskessa. Kosken rantamilla on nuoruudessan juoksennellut sanoittajamestari Repe Helismaa, sen poikki kulki vanha kauppareitti Laukaasta Saarijärvelle. Vielä vanhempia, rautakauden aikaisia asumuksia on kaivettu esille Kapeenkosken rantaharjulta. Alueella on varmasti matkailullisiakin mahdollisuuksia nyt kun Äänekosken tehdas hoitaa oman osansa veden puhtaudesta.
Saattoi mennä hieman paatoksellisuudeksi, mutta.. Kapeen sulun jälkeen huomattava myötä virta vei kuin itsestään kajakkiani kohti kymmenen kilometrin (10 km) päässä olevaa Kuusaata. Taukopaikkani oli "Koskikahvila." Vastapuolella olisi ollut Varjolan tila, jossa yrittäjä on tehnyt menestyksekästä työtä jo vuosien ajan. Vaikeaa oli rantautuminen kahvilan edustalle. Ehkäpä kajakilla heille saapuva asiakas ei jokapäiväinen tapahtuma. Miksi siihen panostaisivatkaan? Kuusaan sulun vetonaru oli hieman lyhyt.

Sen melalla oikein kurkotti niin sai juuri ja juuri sen käsittelyyn! Pudotusta seuraavaan veden korkeuteen oli noin 4 metriä. Taas sulun alla sain hyvät vauhdit kohti seuraavaa etappia Laukaan satamaa. Vanhoista kalliomaaluksistaan tunnettu Saraakallio jäi vasemmalle kun niemen takaa jo näkyi Laukaan asuntomessualue (v. 2003). Toimiva ja hyvin varusteltu satama jossa parastaaikaa oli menossa onkikilpailut. Seuraavassa saaressa olisi ollut retkisatama varustuksineen, mutta pidin kuitenkin ajankohtaa vielä aikaisena, joten myötä virta houkutti eteenpäin.. Noin kymmenen kilometrin (10 km.) päässä olisikin seuraava sulku, Kuhankoski. Pudotusta sama nelisen (4 m) metriä kuin Kuusaassakin. Sulusta sai taas mukavat vauhdit eteenpäin. Nyt alkaisin etsiä jo yöpymispaikkaa, olihan matkaa jo tullut tehdyksi noin 35 kilometriä. Oikealla puolella olisi ollut houkuttelevakin "jokamiehen" ranta, mutta joitain kilometrejä sitä tutkittuani en löytänyt mieleistä. Rannat olivat karjan jälkiä täynnänsä. Se että heräisin aamulla sonnien meluun teltassani ei oikein houkutellut. Tiedä vaikka olisivat kivelle minut saartaneet! Kohta oikealla puolella olikin koko liha (?) -karjalauma käyskentelemässä rannassa. Mieleen juolahti se Ympäristöministeriön paljonkin puhuttanut päätös kesämökkien sekä rantojen maatilojen jätevesien puhdistamisesta. Laki on siinä mielessä hyvä suojellaanhan siinä luontoamme. Mutta onko mietitty mitä saa aikaan satapäinen karjalauma? Se vedessä seisoskellessaan näkyy pudottelevan niin "harmaita vesiäkin kuin mustiakin? Kysymyksessä lienee "jokalehmänoikeus" (vrt. meidän "jokamiehenoikeus").
Ravistan mielestäni pois lehmän kellojen kilkatukset ja palaan taas tähän hetkeen ja kuin yllättäen tulen jo Vuonteen sillan alle! Hups, olenko jo niin pitkällä? Lehmän sontia miettiessäni olin jo tullut paljon yli tavoitteeni. Huomasin sillan jälkeen oikealla laiturilla pelastusrenkaan, ja sillähän on tietty merkitys. Ystävällinen nuorimies oli rannassa kunnostamassa hankkimaansa aarrettaan; mahonkivenettä. Hänen suosituksestaan löysin tästä kunnan hoitamasta satamasta teltalleni määräalan jossa päätin yöpyä. Vesi oli siinä päivänmittaan meloessani muuttunut niin arveluttavan väriseksi, etten keittänyt siitä itselleni edes "lämmintä kuppia." Tyydyin banaaneihin ja energiageeleihin. Voimistelun jälkeen veteydyin lämpimään makuupussiini ja uni tulikin ilman että olisin sitä erikoisesti pyytänyt. Yöllä kuulin kun ensimmäistä kertaa retkelläni hieman satoi. Vain kuitenkin hyvin niukasti ettei siitä haittaa ollut, mieluummin päinvastoin saattoi vain syventää untani. Aamulla heräsin noin kuuden aikaan. Kevyt aamupala, voimistelu ja leirin purku. Seitsemän (07) aikaan olinkin jo valmis jatkamaan matkaani. Kartan mukaan tästä oli vain noin reilu kymmenen (10 km) kilometriä Vaajakoskelle. Laivaviitoitus opasti minut sinne. Perinteisesti oijoin taas reimareiden välistä matalikkojen päältä. Kaunisharjun kauaksi näkyvät talot ohjasivat minut Vaajakosken nieluun. Viimeiseen sulkuun sain seurakseni Jyväskylään menevän moottorialuksen. Ei ongelmia siinäkään sulussa. Vesi putosi sulussa vain noin kaksi ja puoli metriä (2,5 m), nopein sulku tämä viimeinen. Vastatuuleen meloin viimeistä kymppiäni. Vielä tein yhden pysähdyksen, aivan mielenkiinnosta halusin nähdä veneilykeskus Noukanniemen.

Tämä hotelliravintola on valittu monet kerrat Jyvässeudun parhaaksi yritykseksi sarjassaan. Halusin laajentaa ymmärtämystäni, että -miksi? Kävin kahvilla, olin melonut jo jonkun kilometrin ja huomasin miettiväni yhä sitä asiaa.

Nyt näin horisontissa jo Harjun tornin sekä Laajavuoren hyppyrimäen silhuetit. Puhelinsoitto tyttärelleni, että olen hieman aikaani edellä ja laskeudun Lutakon hiekkarannalle noin klo 12. Tämän aamuinen matka oli noin kaksikymmentä kilometriä (20 km) Lastasimme kajakin peräkärryyn ja retkeni oli valmis!

That`s the end of little kayak!

Huomioita retkelläni:

* Kokonaismatkani lienee noin 145 km
* Mainio apu matkan suunnitteluun ja mittaamiseen!(http://www.retkikartta.fi/)
* Keiteleen veden kirkkaus ja puhtaus on todellista!
* Yksin meloessa päivämatkat "pitenevät" minulla 20-45 km:
* Säätiedot ovat ensiarvoisen tärkeitä matkalla.
* Suosittelen parempaa kameraa mukaan. (nämä kuvat kännykkäkameralla)
* Tieto jollekin maalla olijalle retkestäsi! (Kiitos Alfonso!)
* En lähtenyt "suorittamaan retkeä", vaan nauttimaan!
* Kiitos vaimolleni ymmärtämisestä
* Kiitos sisarelleni henkisestä mukanaolosta!
* Kiitos ystävät kannustuksista!
* Suomen luonto on kaunis, suosittelen sinne menoa!!

Melonta retkeni Keiteleellä

Tiistaina 21.07.2009, vei nuorempi tyttäreni minut autollamme mökillemme. Nopea lounas ABC Viitasaarella. Sitten minulla olisi mahdollisuus toteuttaa eräs pitkäaikaista haaveistani, meloa Keitelettä pohjoisesta etelään. Keitele joka on ollut mukanani monella tavalla elämässäni. Olen syntynyt, viettänyt lapsuuttani, käynyt koulua, työskennellyt, löytänyt ihanan anoppini sekä mukavan appeni sen rantamilta. Puhumattakaan heidän tyttärestään, joka on elänyt kanssani avioliitossa jo kohta neljäkymmentä vuotta! Paikkakunnat Keiteleen rannoilla ovat vaihtuneet varttuessani, mutta järvi säilyy! Tutuksi tuli jo nuorena laulu: "Männikkömetsät ja rantojen raidat...ja Keitele vehmas ja Päijänne jylhä.." Nyt elämäntilanteeni sallisi aikaa sen verran, että pystyisin tutustumaan järveen lähemmin. Pyrkisin näkemään tarkemmin järven luonnetta juuri tänä päivänä, tänä kesänä. Missä kunnossa järvi noin silmämääräisesti olisi sekä mitä sen rannoilta löytäisin. Järven pohjoisosasta pari tuntia melottuani tulin tietämykseni mukaan järven syvimmälle kohdalle. Karttamerkintä 66 metriä oli isoin luku minkä olin havainnut. Tästä kohdasta meneekin vain tovi kun olin jo Hännilänsalmen siltatyömaalla.

Kaksi yötä sekä kolme päivää olin "budjetoinut" matkaani. Kajakkini tuntui tukevammalta kuin normaalisti olinhan lastannut siihen makuupussini, telttani, lisävaatteeni sekä ruokailutarvikkeeni. Voima souti harteissani ja iloisella mielellä jatkoin matkaa kohti ensimmäistä suunnnittelemaani pysähdystä Märätsalon sillalla. Talven aikana olin tutustunut karttaan niin hyvin ettei mitään ongelmaa ollut löytää pientä tien alitse johtavaa siltarumpua joka lyhentäisi retkeäni huomattavasti. Hieman välipalaa, voimistelua ja olinkin valmis jatkamaan matkaani Selkäsaaren sekä Venäjän saaren ohitse kohti Jalaman saaria. Hyvä, lämmin sää, leppeä tuuli siivitti matkaani. Kaukainenkin kohde tuli yllättäen nopeasti kohti kunhan vain kauhoi, ja kauhoi..Huomasin, että "yläkertaan" olivat asiani kunnossa, siksi rauhassa sain meloa. Ei sadetta, ei myrskyä ei edes kovaa tuulta. Pitkällä Kokkoselän suoralla, jossa järven selkää näkyy lähes silmänkantamattomiin huomasin kuinka taakseni jättämän Viitasaaren rannat peittyivät sumuiseen sateeseen. Edessäni taas kilometrien päässä ukonilma näyttäytyi salamoineen.


Itse sain hiljaisessa sivutuulessa meloskella ja ihailla mm. Keiteleen rantamien mökkiasutuksia. Oli tyylikkäitä isomman rahan asumuksia. Oli myös kalamajojen tyyppisiä vain harrastuskäyttöön tarkoitettuja kyhäelmiä. Rantasaunoja joissa kyllä rakennusviranomainen oli nukkunut määräystensä yllä, niin lähelle rantaa ne olivat rakennetut. Hyvin ymmärrän kuitenkin saunojaa; mahdollisuus hypätä lauteilta suoraan järven syleilyyn! Varmasti ihanaa, mutta maisemallisesti, noh, ainakin arveluttavaa.
Suunnitelmani ensimmäisestä yöpymisestä oli jossain Niininiemen rannalla. Mutta kellon näyttäessä vasta ilta kuutta ei yöpyminen vielä oikein houkutellut. Siksi päätin etsiä teltalleni paikkaa myöhemmin. Löysinkin oivan rannan Hietasaaren pohjoispäästä. Rauhallinen hiekkaranta johon oli helppo rantautua. Matkaa oli tuolloin takana noin 34 kilometriä.

Seuraava isompi selkä Karttuselkä olisi heti siinä aamulla helposti saavutettavissa pienen niemen takana. Karttusaaren pojat ovat hyvä nimi kahdelle pienehkölle saarelle jotka on helppo tunnistaa. Niiden välistä myös matkani vei kohti Pahitun salmea. Suunnistamiseen oudoillakin vesillä tottuu nopeasti. Laivaväylien reitit ymmärsin nopeasti. Hyvä ne oli tietää, mutta pysyttelin yleensä niistä kuitenkin poissa. Iitsalon saareen osuin niinkuin oli tarkoituksenikin. Saaren vastapäätä asuu ystäväni Topi iloisen vaimonsa kera. Heidän luonaan olin sopinut käynnistä. Lounaaksi talo tarjosi isännän Utsjoelta onkimia harjuksia. Hetki sitten savustettuina ne maistuivat todella maukkailta. Kolmisen tuntia siinä vierähti mm. muistellessamme yhteisiä kalaretkiämme. "Iitsaloa ei tarvitse kiertää mennäkseen tästä etelään" opasti Topi vielä minua. Ei tarvinnut, pienehkön sillan alikulku oli mahdollista kajakilla.

Seuraava tavoitteeni oli Matilanvirta. Sen rannassa oli joitain aluksia mm. erään purjelaivan nimen tavasin, olikohan se : "Aiolos" tai jotain sinnepäin. Kreikan kieltä arvelin sen olevan. Olikohan sieltä asti joku tullut meidän järviämme ihailemaan vai..olikohan se jonkun tutun? Olin kuitenkin varma, että jossain olin lukenut tuon nimen ennenkin. Kun tuo laiva sitten ohitti minut Sittosalmen jälkeen niin näin, että eihän laivaa ohjannut kreikkalainen vaan Suomalainen! Vielä olisi kuitenkin kesää jäljellä, vielä olisi Keitelettä jäljellä. Härkinselkä, Ukonselkä, Mämmenselkä hyvin saattaapi näillä selillä joskus tuuli tuivertaa, muttei nyt. Lievä, leppoinen vastatuuli Mämmenselällä toi tuoksun josta ei voinut erehtyä: Äänekoskelle ei olisi kuin hajunkantaman matka. Mämmensalmen tien alitin pyörätunnelimaisesta kohdasta.

Nyt saavuin jo tutuille lapsuuteni vesille. Myllärin luvalla yöpyminen onnistui mainiosti Mämmenmyllyn rantamilla, vielä Keiteleen puolella. Aamulla kantaisin sitten kajakkini Kuhnamolle.
Ystävälliset serkkuni olivat apuna kantamassa kajakkiani kannaksen ylitse. Normaalisti kajakkini paino on 25 kiloa. Painoa lisäsivät nyt retkitavarani. Yksin, yhdellä kertaa en olisikaan pystynyt maamatkaa tekemään vaikkei se pitkä ollutkaan. Kuhnamon sileää pintaa meloessa muistui mieleen lapsuuteni näissä maisemissa. Jotenkin rannat olivat nyt lähempänä toisian kuin ennen. Liekö silmäni tottunut suurempien järvienselkiin vai oliko vain vesi vähentynyt? Kuhnamonvesi on aina ollut huomattavan humuspitoista. Syy lienee Saarijärvenreitillä. Lähes "puurolta" se vaikutti verrattuna Keiteleen kirkkauteen! Matkaa ei kuitenkaan ollut kuin parisen kilometriä Savilahteen. Kokonaismatkani tässä vaiheessa on noin 85 km. Kajakkini siirtyi korkean paikan leirille Mäkilammelle. Sen aallot lainehtivat reilun kaksikymmentä metriä korkeammalla kuin Kuhnamon vastaavat! Näissä maisemissa annan kajakkini levätä viikonlopun ylitse. Ehkä seuraavalla viikolla, sään niin salliessa jatkan retkeäni takaisin Kuhnamolta etelään. Edessä silloin mielenkiintoiset Kapeen-, Kuusaan-, Kuhan- sekä Vaajakosken -sulut. Palataanko sen jälkeen asiaan?! Jo nyt voin sanoin todeta miten kaunis onkaan suomalainen kesäinen luonto. Järvet rantoineen, auringon laskut.."Voi näitä Suomen suviöitä!" On tällaisia retkiä varmasti kiva muistella marraskuun pimeinä sateisen tuulisina iltoina! Ehkä myös lueskella? - Kiitos Sinulle mielenkiinnosta!